Bengt Lindströmin luento salutogeenisestä lähestymistavasta terveyden edistämiseen sai minut pohtimaan erityisesti kolmea asiaa: 1. minkälaista on hyvä terveys ja hyvä elämä? 2. minkälainen on terveyden asema nyky-Suomessa? ja 3. kuinka yhteiskunnan ja maailman arvoilmapiiri vaikuttaa ihmisten terveyteen?.

Luennon aluksi Lindström ravisteli käsityksiämme siitä, mitä on hyvä terveys ja hyvä elämä. Lopputulemana asiasta pääsyttiin  siihen, että kunkin ihmisen oma "eletty" tai "koettu" elämä/terveys on tärkein laadun mittari. Eli jos ihminen itse kokee olevansa terve, hän todella on sitä, mahdollisista lääketieteellisesti diagnosoiduista sairauksista huolimatta. Jäin luennon jälkeen itse pohtimaan elämänlaatua ja minua jäi vaivaamaan ajatus elämän pituudesta elämänlaadun mittarina. Yleisesti ottaen tunnutaan länsimaissa ajateltavan, että mitä pidempään eletään sitä parempi ihmiselämä on ollut. Eli karkeasti yleistäen: hyvä elämä=pitkä elämä. Todellisuudessa tuntuu kuitenkin hullulta, kuinka ihmiselämää pitkitetään lääketieteen keinoin, vaikka elämänlaatu voi olla jatkuvan sairastelun tms. takia jo olla todella huono. Miksi siis pitkittää elämää vain sen takia, että siihen on mahdollisuus? Tämä ongelma koskee suurimmaksi osaksi vanhusten hoitoa, jossa pitäisi mielestäni ennemminkin keskittyä elämänlaadun parantamiseen kuin elinvuosien (tai kuukausien) lisäämiseen. Elämänlaatu on myös asia, jota tulisi korostaa enemmän terveysvalistuksessa sairauksilla pelottelun sijaan. Esimerkiksi parikymppisiä nuoria on hankala motivoida muuttamaan ravitsemustottumuksiaan korostamalla vaikkapa sydänterveyttä, kun mahdollinen sydänkohtaus odottaa vasta 30 vuoden päässä. Sen sijaan olisi olennaisempaa korostaa kuinka ravitsemuksella voi parantaa omaa elämänlaatuaan tässä ja nyt. Näin ollen terveyden edistämisen pitäisi aina keskittyä nykyhetkeen, vaikka mahdollisilla positiivisilla muutoksilla on suotuisia vaikutuksia myös tulevaisuudessa.

Kuten jo hyvän terveyden ja hyvän elämän kriteerejä pohtiessani tuli esille, yhteiskunnassa vallitseva yleinen ilmapiiri vaikuttaa myös yksilön ajatuksiin terveydestä. Mielestäni 2000-luvun Suomessa terveyden asema ihmisarvon mittarina on korostunut. Toisin sanoen terveydestä on tullut yksi "hyvän kansalaisen" äänettömistä kriteereistä. Tämä heijastuu yksilöiden suhtautumiseen omaan terveyteensä ja pelot sairastumisesta ovat vahvoja. Esimerkiksi mediassa "terveysterrorismi" kukoistaa; jatkuvalla syötöllä kansalaisia pommitetaan terveysneuvoilla ja kehotetaan pitämään huolta itsestään. Esimerkiksi kolesterolia alentavan margariinin mainoksessa kuluttajalta kysytään suoraan: "Mikä on sinun numerosi?" ja näin pyritään saamaan hänet pohtimaan omaa veren kolesterolitasoaan. Tämä voi tuntua uuvuttavalta ja jopa ahdistavalta. Voisi jopa väittää, että terveyden asema yhteiskunnassamme on ylikorostunut. Vaikka terveystietoisuuden lisäämisellä saadaan kiistatta positiivisia vaikutuksia ihmisten fyysiseen terveyteen, saattaa psyykkinen terveys puolestaan kärsiä samaan aikaan.

Fyysisen ja psyykkisen terveyden lisäksi Lindström mainitsi myös sosiaalisen ja henkisen terveyden terveyden osa-alueisiin kuuluvina. En itse ollut aiemmin ajatellut, että terveydellä voisi olla myös henkinen ulottuvuus. Tämä ajatus on kuitenkin todella järkeenkäypä. Tosin henkisen terveyden merkitystä ihmisen kokonaisterveydelle on hankala arvioida eikä sitä voi mitenkään konkreettisesti mitata. Tästä ongelmasta huolimatta aloin pohtimaan, kuinka nykyinen niin sanotun post-modernin ajan "arvotyhjiö" vaikuttaa ihmisten henkiseen terveyteen. Post-modernistisessa yhteiskunnassa yhtenäiskulttuuri on murentunut ja korostetaan ihmisten subjektiivisia maailmankuvia. Ihmiset eivät myöskään elä yhteisten arvojen mukaan vaan korostetaan arvorelativismia, jossa kaikki saavat yksilöllisesti päättää, minkälaisten arvojen mukaan he toimivat. Myös kuva todellisuudesta on pirstaloitunut eli suhtaudutaan epäilevästi siihen onko lopullista totuutta mahdollista löytää ja vallitsee jatkuva epäilys siitä, mikä on todella totta. Esimerkiksi Suomessa post-modernismi näkyy uskonnon merkityksen vähentymisessä ihmisten elämässä ja ihmisten subjektiiviset maailmankuvat ja sitä kautta toisistaan poikkeavat, subjektiiviset elämäntyylit korostuvat. Tästä helposti seuraa, että ihmiset "eksyvät" erilaisten elämäntyylien ja arvojen viidakkoon ja eivät enää tiedä, mihin pitäisi uskoa ja minkä takia he täällä elävät. Tämä jatkuva epävarmuus voi vaikuttaa ihmisen henkiseen terveyteen ja asettaa tavallaan "epäilyksen mustan pilven" ihmisen päälle. Terveyden näkökulmasta edellä kuvattu synkähkö henkinen ilmapiiri voi esimerkiksi heikentää ihmisen mahdollisuuksia toipua sairaudesta. Toisin sanoen ympäristö vaikuttaa fyysisen terveyden lisäksi myös ratkaisevasti henkiseen terveyteen. Mielestäni tässä olisi tärkeä näkökulma, joka terveyden edistämispuheessa tuntuu unohtuvan: muutoksia tarvitaan ravinnon ja liikunnan lisäksi myös vallitsevaan henkiseen ilmapiiriin.

Näistä ajatuksista voisi yhteenvetona todeta, että terveyden yhteiskunnallinen vaikutus ja toisaalta yhteiskunnan vaikutus yksilön terveyteen on melko monen asian taustalla. Etenkin ihmisten arvoissa ja asenteissa yhteiskunnan yleinen ilmapiiri ja median terveyspuhe näkyvät selvästi. On myös todettava, että terveys on todella poliittinen asia ja tavallaan kansalaisen terveys ei ole pelkästään hänen oma asiansa vaan koko yhteiskunnan asia.