Tiina Rissasen luento Terveys ja terveyden edistäminen käsitteli laajasti erilaisia terveyden, terveyden edistämisen ja terveyserojen näkemyksiä. Luennon aiheista minua jäivät eniten askarrtuttamaan biolääketieteellinen terveyden määritelmä, ympäristötieteellinen näkökulma terveyden edistämiseen ja terveyspalveluiden vaikutus terveyseroihin.

Biolääketieteellisessä terveyskäsityksessä huomioni kiinnitti erityisesti lainaus: " terve on se, jolle ei ole tehty riittävästi diagnostisia testejä". Tämä on minusta melko häiritsevä ajatus: jokainen meistä on siis sairas, jos vaan jaksetaan tarpeeksi sitkeästi etsiä meistä jotain normista poikkeavaa. Vedän tämän ajatuksen suoraan yhteen niin sanotun medikalisaatio-ilmiön kanssa. Medikalisaatiolla tarkoitetaan lääketieteellisen näkökulman korostumista muiden näkökulmien (esim. käyttäytymistieteellisen) kustannuksella. Näin esimerkiksi käytöksen ilmiöitä kuten ylivilkkautta, pidetään lääketieteellisinä ongelmina. Tyyppiesimerkki tästä on ylivilkkaushäiriö ADHD. Löysin mielenkiintoisen kirjoituksen aiheesta, jossa oli otettu esiin hieman pelottaviakin näkökulmia:

http://yle.fi/akuutti/arkisto2005/181005_d.htm

Mielestäni koko medikalisaatio-ilmiö kertoo nyky-elämän mielettömyydestä. Ihmisten on vaikea hyväksyä omia mahdollisia puutteitaan, ja odotetaan, että kaikkeen on olemassa jokin lääke tai parannuskeino. Tuntuu, että terveen järjen on korvannut lamaannuttava erilaisuuden ja sairauden pelko.

Minua innostaa ajatus, että lääketieteellisten preventio- ja parannuskeinojen sijaan tulisi keskittyä luomaan ympäristö, jossa terveyttä tuottava käyttäytyminen olisi mahdollisimman helppoa. Tässä on kyseessä ympäristötieteellinen näkökulma terveyden edistämiseen. Olen usein pannut merkille, kuinka hankalaa esimerkiksi nyky-Suomessa on elää terveysoppien mukaisesti. Nykyään entistä useammnin on tarjolla terveellisiä ruokavaihtoehtoja, mutta silti ihmiset valitsevat jonkun muun vaihtoehdon. Luulen, että esimerkiksi mainonnalla on suuri vaikutus tässä. Onhan se hankalaa syödä terveellinen iltapala TV:n ääressä, kun mainoskatkot ovat täynnä pikaruokamainoksia (ja myös kovin ristiriitaisesti esimerkiksi laihdutuslääkemainoksia). Liikunta on kuitenkin vielä ravintoa hankalampi toteuttaa. Yhä enenevissä määrin työt tehdään istuallaan päätteen ääressä ja esimerkiksi liikenne- ja kaupunkisuunnittelulla jalan tai polkupyörällä liikkumisesta voidaan tehdä miltei mahdotonta. Tällä tarkoitan ns. Amerikan mallia, jossa kauppakeskukset on sijoitettu pelloille kauas asutuksesta, jolloin henkilöauton käytöstä tulee välttämätöntä ja hyötyliikunta tässä suhteessa vähenee. Näin ollen terveyden edistäminen ympäristöä muokkaamalla, tuntuu minusta hyvinkin järkevältä strategialta.

Pohdin myös hieman terveyspalvelujen vaikutusta terveyseroihin. Tällä hetkellä Suomessa velloo keskustelu julkisen ja yksityisen terveydenhuollon välisestä työnjaosta. Faktahan on, että yksityisellä ne joilla on hoitoon varaa saavat halutessaan muita nopeammin hoitoa. Hoitoa voidaan myös antaa hieman eri kriteerein eri sairauksiin kuin yksityisellä puolella. Näin ollen voisi olettaa, että terveyspalvelut voivat olla osaltaan mukana aiheuttamassa terveyseroja. Toisaalta suurin osa terveyseroista on jo olemassa ennen hoitoon menoa. Useimmitenhan yksityistä puolta käyttävät varakkaammat ja korkeammin koulutetut, joiden terveys on keskimäärin alempia sosioekonomisia luokkia parempi. Näin ollen voisi päätellä, että hoidon tasolla ei ole läheskään yhtä suurta vaikutusta terveyseroihin kuin sosioekonomisten terveyserojen varsinaisilla alkusyillä. On tällä kuitenkin sen verran vaikutusta, että  jos yksityisen terveydenhuollon asema entisestään korostuu jatkossa, en usko että tavoitteeseen terveyserojen kaventamisesta päästään.