Juhani Miettola piti luennon terveyden edistämisestä kehitysmaissa. Aihe oli mielenkiintoinen ja toi esiin asioita, joita ei normaalisti tule mietittyä. Ensimmäisenä aloin pohtia, onko monia suomalaisia ravitsemustieteen ammattilaisia töissä kehitysmaissa. Koitin googletella tietoa asiasta, mutta en valitettavasti löytänyt mitään. Työnsarkaa varmasti olisi ja ammattitaidosta voisi olla paljon hyötyä. On tosin huomattava, että ravitsemusongelmat ovat kehittyvissä maissa yleensä päinvastaisia kuin Suomessa. Ehkä juuri tästä syystä voisi tuntua mielekkäämmältä auttaa ihmisiä, joiden henki on todellisessa akuutissa vaarassa huonon ravitsemuksen takia kuin ylipainoista suomalaista, joilla ylipaino hankaloittaa elämää, mutta ei ole akuutti riski. Olisi varmasti valtavan opettavainen kokemus työskennellä (tai olla vaikka harjottelussa) esimerkiksi jossai kehitysyhteistyöprojektissa. Se antaisi vähän näkökulmaa tähän länsimaiseen yltäkylläisyyteen.

Kehitysmaiden ongelmiin tutustuminen saa myös meidän suomalaisten terveysongelmat näyttämään kovin mitättömiltä. Tulee jopa mieleen, että ehkä miedän kannattaisi välillä pysähtyä nauttimaan terveyden edistämis työmme hedelmistä ja lakata jatkuva omasta jo sinänsä kunnossa olevasta terveydestä murehtiminen. Globaalissa mittakaavassa vaikuttaa melko pikkumaiselta hermoilla siitä onko veren kolesteroliarvo 5.3 vai 4.9. Ehkä pienillä yksityiskohdilla ei ihan oikeasti ole niin paljon väliä, jos terveys on  pääpiirteiltään kunnossa.

Minulle tuli luennolla hieman yllätyksenä se, miten suuri vaikutus yhteiskunnalla on terveyteen. En ollut aiemmin hahmottanut kuinka suuri rooli valtioilla on ihmisen terveyteen. Miettola demonstroi tätä esimerkillä Zimbabven terveysindikaattorien huonontumisesta poliittisen tilanteen muuttumisen seurauksena. Tästä minulla nousi myös kiitollisuuden tunne Suomen valtioita kohtaan, kaikesta valittamisesta huolimatta, perusterveydenhuolto on meillä pääosin hyvin järjestetty. Onpahan yksi asia lisää, josta voi iloita itsenäisyyspäivänä!